Kokemäkiseurasta

Kokemäkiseuran perustamiskokous pidettiin 15. toukokuuta 2024. Aktiivista kotiseutuyhdistystä paikkakunnalla ei ole toiminut pariin vuosikymmeneen. Tuoreella kotiseutuyhdistyksellä onkin vielä tekemistä aloittaessaan toimintaansa. Jäseneksi liittyviltä toivomme ennen kaikkea kannustusta ja tukea toiminnan käynnistämisessä.

Hallituksen kokoonpanon ja yhteystiedot sekä vuosikertomuksen 2024 ja toimintasuunnitelman 2025 sekä yhdistyksen säännöt löydät täältä.

Yhdistyksen tavoite

Yhdistyksen tarkoituksena on kotiseudun vaaliminen ja kotiseutuhengen edistäminen Kokemäellä. Haluamme olla rakentamassa siltoja eri yhteisöjen ja ihmisten välillä: asukkaiden, Kokemäelle muuttavien tai tänne muulla tavalla siteitä omaavien sekä erilaisten yhteisöjen ja yhdistysten kesken. Päämääränämme on yhdessä tekeminen ja yhteisöllisyyden vahvistaminen ilon ja ystävällisyyden kautta. Haluamme olla osana tekemässä Kokemäestä entistä mukavamman paikan asua.

Jäsenyydestä

Liittymällä jäseneksi tuet kotiseututyötä Kokemäellä. Jäsenhakemukset käsitellään ja hyväksytään hallituksen kokouksessa sääntöjen mukaisesti. Seuran jäsenmaksu on 20 €/vuosi. Jäseneksi voit liittyä täyttämällä lomakkeen tästä linkistä.
 

Kotiseutuni Kokemäki – osallistu haasteeseen, kokeile bingoa

Kokemäkiseuran vuoden teema on Kotiseutuni Kokemäki. Yhdistys haastaa kaikki valokuvin tuomaan esille kotiseutuaan. Sosiaalisessa mediassa haasteeseen voi osallistua. käyttämällä #kotiseutunikokemäki ja tägäämalla @kokemakiseura.

Lisäksi voit tulostaa oheisen leikkimielisen bingo-lapun ja testata kuinka monta riviä saat täyteen. Hauskaa bingoilua!